JALOSTUS

Minusta ei oikeastaan pitänyt tulla kasvattajaa, ja pitkän aikaa minulla olikin uroskoiria. Sitten elämääni ilmestyi Meeny ja sen myötä sijoituspentue, Nordwart O-pentue, joka syntyi meillä 2001 ja on edelleen ihan kuin ”oma” pentueeni. Hoidin kaiken urosvalinnasta pentujen luovutukseen, ja pidän yhä yhteyttä kaikkiin näiden koirien omistajiin. Meenyn toinen pentue syntyi vasta 2005. Tämä oli ensimmäinen Dandytail´s pentue, joka siis sai alkunsa yli 17 vuotta ensimmäisen tollerini hankinnasta. Toivon todella, etten pelkästään kasvattaisi tollereita, vaan että onnistuisin myös jalostamaan rotua niin että uusilla sukupolvilla olisi rodulle jotakin annettavaa. Tämä on tietenkin haave, sillä kasvatustyössä kohtaa paljon ylivoimaisia asioita ja onnistuminen vaatii myös rutkasti onnea. Vaikka yhdistelmän eteen tekee paljon työtä ja näkee vaivaa, ei se takaa onnistumista.

Mielestäni autoimmuunisairaudet ovat tollereiden suurin ongelma. Ainoatakaan täysin tervettä sukulinjaa ei ole, joten valitettavasti terveet vanhemmatkaan eivät takaa terveitä pentuja. Tämä on suuri haaste. Tiedossamme on paljon asioita, joista on apua, mutta sairauksilta ei voida kokonaan välttyä. Toinen asia johon toivoisin muutosta olisi tollerin nopeasti saavuttama suuri suosio, joka on tuonut mukanaan paljon ongelmia. Liian usein tolleri hankitaan perheeseen, jossa aikaa ja innostusta koiran kanssa toimimiseen ei ole, eikä riittävää kokemusta käsitellä energiapakkausta, joka turhautuessaan muuttuu hankalaksi. Valitettavasti tolleri on näin saanut maineen huonoluonteisenakin koirana, vaikkei rotu tällaista mainetta ansaitse eikä hyvissä käsissä luonneongelmia yleensä ilmenekään. Tolleri on aika monimutkainen luonteeltaan ja vaatii huomattavasti enemmän kuria kuin uskoisikaan. Samalla se vaatii myös paljon hellyyttä ja oveluutta. Kun saat hyvän suhteen tolleriisi, tekee se puolestasi melkein mitä vain. Hyvä ohjaaja osaa tukea varovaista koiraa ja vahvistaa sen itseluottamusta, toisaalta taitava ohjaaja saa vahvaluonteisen, itsenäisen ja itsepäisenkin koiran luottamaan itseensä ja hakemaan kontaktia. Tollerin omistaminen vaatii rautaiset hermot ja rutkasti päättäväisyyttä. Itse hämmästyn vieläkin miten monipuoliset käyttöominaisuudet rodussamme onkin. Tollerin omistaminen on tasapainoilua kurin ja hellyyden välillä – kuten hyvä ystäväni on sanonut. Miten totta se onkaan! Lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta rotu kiinnostaa minua edelleen suunnattomasti ja haasteellisuus on kannustavaa. Rakkaudesta pieneen punaiseen koiraan, jonka kanssa päivät eivät käy pitkiksi!